sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kissanpentuja katsomassa




Aamulla kun heräsin niin tyttäreni tuli luokseni Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen osoitteen kanssa. Siitähän se sitten alkoi taas ja lähdettiin katsomaan kissanpentuja. Käytiin ensin outlet ostoksilla Vantaalla, Adidaksen liikkeessä ja löydettiinkin hyvään hintaan pojalle lenkkarit ja kävelykengät.
 
Käytiin samalla Tuomarinkylän kartanossa jossa oli menossa Tyylikästä-näyttely, joka esitteli entisajan sisustustyylejä.  

Tuomarinkylän kartano 1790-luvulta sijaitsee peltojen keskellä kohoavalla mäellä Pohjois-Helsingissä. Päärakennuksen Tyylikästä-näyttely esittelee helsinkiläisiä sisustustyylejä barokista funkikseen.




Näyttely tarjoaa runsaan ja monipuolisen otoksen helsinkiläiskotien sisustamiseen ja koristamiseen käytettyjä esineitä vuosisatojen varrelta. Huonekalujen lisäksi esillä on taidetta, käsitöitä, hopeaa, lasia, keramiikkaa, sisustustekstiilejä, muotikuvia ja suunnittelijoiden piirroksia. Tyylien peruspiirteiden lisäksi näyttelyssä esitellään myös sisustamiseen vaikuttaneita eri aikakausien uutuuksia ja keksintöjä.




Jatkettiin matkaa Pakilaan ja kolmen aikaan Hesyn kissatalon piti aueta. Huomasimme kuitenkin kissatalon sisäpihalla kissojen hyväksi pidettävän kirpputorin ja kävimme tutustumassa siihen. Mieleeni muistui että entinen kollega aikanaan vei minulta  tarpeettomia mattoja, pyyhkeitä, päiväpeittoja ym. muita kodin tekstiilejä, joten nytpä aion tuoda omani tänne. Juuri viikko sitten kuuluttelin eläinystäviäni Facebookissa, tarvitsevatko he pyyhkeitä. No nytpä tiedän mihin ne sitten aion viedä. Samalla tein päätöksen että kun saan vihdoin käytyä läpi kirpputori ja huutonet myynnistä jääneet tavarat niin tuon jäljelle jääneet tavarat tänne enkä jätä niitä enää lojumaan seuraavia kirpputori keikkoja varten. Tosin kyllä katsoin jo kiinnostuneena vanhoja kirjoja sisustusmielessä ja täytyy palata niitä vielä katsomaan. Mikä parasta olisi löytää niiden joukosta vaikka ihan klassikoita vanhoilla kansilla :)








Kävimme katselemassa kissoja ja voi kun siellä oli niin söpöjä katteja, mutta pentuja ei näkynyt. Kyselimme pennuista ja ne kuulemma viedään Viikkiin ja Pakilaan niitä ei oteta ollenkaan. Viikkiin pitää soittaa ja varata aika milloin niitä mennään katselemaan. Varasimme huomiseksi ajan joten matka jatkuu...

 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.