sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Hävikkiviikon saldo... Pannuleipää puurosta







Voi pojat, en voi muuta sanoa!

Aloitin hävikkiviikon jo vähän ennakkoon ja siivosin viime sunnuntaina meidän jääkaappia ja tyrmistyin totaalisesti. Jääkaapista löytyi edelliseltä viikolta ruoantähteitä, homehtuneita ja muuten vanhentuneita vihanneksia, edellisiltä taco illalliselta jääneitä avattuja dippipurkkeja, vanhentuneita leikkeitä sekä oliiveja. Halusin aloittaa hävikkiviikon puhtaalta pöydältä ja raivasin nämä kaikki pois kaapista ja heitin ne suoraan roskiin käyttökelvottomana. Jääkaappia siivotessa tarkistin sen sisällön ja suunnittelin samalla niiden mukaan tulevan viikon ruokia. Aloin käyttämään jääkaapissa läpinäkyviä muovirasioita ja huomasin kuinka käteviä ne oikeasti on. Nopealla silmäyksellä selviää säilytysrasioiden sisältö, kuinka paljon ja minkälaisia tähteitä kaapissa on.

Maanantaina päätin siivota pakastimen, jotta tiedän mitä kaikkea se on syönyt. Sieltä löytyi useita samoja pakasteita, joita on ostettu ilmeisesti, kun kaupassa ollessa on luultu, että niitä ei ole kotona. Järjestin pakkasen siten, että kaikki leivät, ruoat, vihannekset ym. ovat yhdessä nipussa ja jatkossa on helppo huomata, mitä pakasteita tarvitsee ostaa. Siivottuani pakkasen päätin, että yritän hyödyntää pakkasen ja jääkaapin antimia, niin pitkään kuin mahdollista ja menen kauppaan vasta sitten, kun en keksi enää mitään ruokaa tehtäväksi, olemassa olevista raaka-aineista. Perjantaihin asti pystyimme helposti tekemään ruokaa kotona olevista raaka-aineista.




Viikon aikana mietin todella meidän perheen ruoan kulutus- ja ostotottumuksiamme. Viikon aikana pystyin hyödyntämään aika paljon eri raaka-aineita, ennen kuin ne olisi mennyt käyttökelvottomaksi, mutta valitettavasti jouduin myös heittämään osan roskikseen. Käytin pakastamista hyödyksi ja kerrankin sain laitettua ajoissa pakastimeen mm. valmistaikinoita, leipää, juureksia ja tähderuokia. Ruoanlaitossa sain hyödynnettyä vihanneksia ja kasviksia, enemmän kuin normaalisti, leivistä tein köyhiä ritareita ja toki säästin niitä myös kiitokseksi torstain ratsulleni. Kokeilin tehdä puuronlopusta leipää ja siitä tuli oikein maistuva. 

Hukkapuolelle sen sijaan jouduin kirjaamaan muutaman homehtuneen piirakanpalan, sitruunan, tomaatin, pari leipäpalaa sekä pilaantuneen rucola salaatin, avokadon, banaanin, kiiwin ja yöksi pöydälle unohtuneen pastan. Viikko oli oikein hyvä kokeilu ja aion kyllä jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, siihen miten pystyn ennakoimaan ja pelastamaan raaka-aineita roskikselta ja hyödyntämään niitä ruoanlaitossa. 


Lue lisää: 









Pakko lisätä tämä puuronjämistä tehty pannuleipä Bistron resepteihin, kun Rosan kaveritkin sitä kehuivat. Olen aikaisemmin tehnyt vastaavanlaisia perunarieskoja perunamuussin lopusta joten, miksei tähänkin reseptiin 
voisi käyttää perunamuussin jämiä. 


Pannuleipä puurosta

2-4 dl valmista puuroa
2 dl vettä
0,5 tl suolaa
4-6 dl sämpyläjauhoja
(riippuen puuron paksuudesta)
1 rkl öljyä
1 tl leivinjauhetta

Pinnalle:
puurohiutaleita tai siemeniä
sormisuolaa


Lisää vesi valmiiseen puuroon
Sekoita kuivat aineet keskenään: 
suola, sämpyläjauhot ja leivinmauste keskenään
Lisää jauhoseos puuroon ja sekoita tasaiseksi
Levitä taikina öljytyn leivinpaperin päälle
Pistele taikinaan haarukalla reikiä
Voitele taikinan pinta kevyesti öljyllä ja 
ripottele pinnalle siemeniä tai puurohiutaleita 
sekä sormisuolaa
Paista 200- asteessa noin 25 min





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.