tiistai 28. lokakuuta 2014

Kotikyläni pieni Miés


Miés kunnantalo  


Siitä on suurinpiirtin kulunut vuosi, kun saimme pitkän asunnon metsästämisen jäkeen uuden kotimme avaimet käteen. Ajattelin kertoa teille minkälainen kylä on meidän pikku Miés, joka jo nimensä puolesta on aika huvittava meille suomalaisille. Sanotaan että nimi Miés juontaa juurensa siitä, että kylä sijaitsee Geneven ja Nyonin keskellä "au milieu". Vilkkaan Espoon jälkeen, Miés on todella hiljainen ja rauhallinen paikka ja sen pieni keskusta on omalla tavallaan ihastuttava. Kadulla harvemmin tulee muita vastaan ja mikäli tulee, niin aina tervehditään iloisesti.






Miés on pieni kylä Geneve-järven rannalla ja se sijaitsee Vaudin kantonissa aivan Geneven kantonin rajalla. Kylän lounaispuolella on Versoix, joka kuuluu Geneven kantoniin, luoteispuolella Chavannes des Bogis ja sen suuri ostoskeskus ja muita naapurikuntia ovat Tannay, Bogis-Bossey ja Coppet. Miés kuuluu Nyonin hallinnolliseen alueeseen ja yhdessä naapurikylien Tannay, Coppet, Founex, Bogis Bossey, Chavannes des Bogis, Commugny ja Chavennes des Boyis, nuo 8 kylää muodostavat Terre Sainten kuntaliittymän. Miés:n asukasluku on noin 1929 (2013), joista noin 40% on ulkomaalaisia ja äidinkielenään ranskaa puhuu noin 73%, englantia noin 10% ja saksaa noin 6,5%. Miés:n asukkaita kutsutaan Les Myarolans tai Myarolannes.



Miés, näkymä rannalta Alpeille ja hyvällä säällä voi erottaa Mont Blancin 


Miés on pinta-alaltaan noin 346 hehtaaria, josta asuinaluetta 34,2% 33,6% maatalousaluetta, 32,5% metsää, jokia ja järveä 0,6% ja tuottamatonta maata 0,3%. Koillisosassa Miés:tä sijaitsee iso yksityisomisteinen Vetayn maa- ja metsätalouden alue, joka on noin 40% kunnan alueesta. Domaine de Vetayn alueella sijaitsee la Gouille Marionin luonnonsuojelualue, joka on noin 7 hehtaarin kokoinen. Alue on vanhaa suoaluetta, siellä pesii useita eri lintulajeja ja sammakoiota. Yksityisalueen metsissä saa kävellä lintujen pesimisaikojen ulkopuolella. Toinen luonnonsuojelualue, la Réserve Des Crénéés sijaitsee rannan tuntumassa ja on myös yksityisomisteinen, mutta sinne ei ole yleistä pääsyä.  



Vetayn alueelta löytyy myös suomalaisittain nimetty pururata


Alhaalla rannan tuntumassa menee vilkas Route Suisse (Geneve-Lausanne) jonka varrella on mm. FIBA:n eli Kansainvälisen koripalloliiton pääkonttori sekä jonkin verran pieniä yrityksiä. Route Suissen ja kylän välissä kulkee rautatie, josta kulkee paikallisjuna, Geneven suuntaan matka kestää noin 20 min ja Lausanneen pääsee Coppetista junaa vaihtamalla, matka kestää noin 40 minuuttia. 



FIBA:n päämajan lähellä sijaitseva laskuri seuraaviin koripallon MM-kisoihin
(kuva kesältä 2014) ennen Espanjan MM-kisoja


Kylän läpi kiemurtelee kapea kylätie, jonka varrella paikallisia yrityksiä mm. hotelli, ravintola, leipomo, kauppa, posti, pankki, apteekki, videovuokraamo, vaateliike sekä kahvila. 



Posti, pieni lähikauppa ja ravintola-hotelli Mién pääkadun varrella 


Miés, liikekeskus apteekki, videovuokraamo, vaatekauppa ja kahvila  


Viereisessä Versoixin kaupungissa on enemmän palveluita ja kauppoja, lähin ostoskeskus sijaitsee noin 10 minuutin ajomatkan pääsä Chavannes des Bogisin kylässä, moottoritien varressa. Kylällä on oma urheilu-, tennis- ja petankkikenttä sekä paikallinen alakoulu école les Sorbiers 4-10 vuotiaille. Koulua vastapäätä sijaitsee kylän kierrätyskeskus. Kylässä on paljon viljelmiä, omenapuita, maissia, viljaa, auringonkukkia, rypsiä ym. Vetayn alueella on isot hevospoolokentät, jossa järjestetään ajoittain isoja poolotapahtumia. 















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.