tiistai 14. kesäkuuta 2016

Sunnuntaiajelulla: Iiriksiä, musiikkia Romainmôtierin luostarissa ja huikeita näköaloja tai sitten ei…





Pitkästä aikaa olin sunnuntaiajelulla ja se täytyy olla merkki siitä, että jalkapallokausi on ohi ja juhlat juhlittu… 

Päivä oli hieman sateinen mutta halusin kuitenkin lähteä katsomaan Vullierensiin Iiriksiä, sillä oli viimeinen päivä, kun niitä pääsi vielä ihailemaan. 


Iiriksiä ihailemaan



Ihanat Iirikset ehtoopuolella


Iiris-puutarha, taustalla vanha maalaistalo jota vuokrataan yksityistilaisuuksiin


Vullieresin kartanon puutarha on tunnettu Iiriksistä, sinne on istutettu satoja eri lajikkeita, jotka kukkivat toukokuusta kesäkuun puoliväliin asti. 

Olin selkeästi liian myöhään liikenteessä, sillä Iirikset olivat nähneet jo parhaat päivänsä ja niiden kukinta oli jo ohi. Puutarhassa riitti kuitenkin paljon nähtävää, siellä oli erilaisia veistoksia ja pienen kävelymatkan päähän oli tehty keijukaisten metsä, joka oli myös näkemisen arvoinen. 



Bing Bong





Kävin ihailemassa kartanon viiniviljelmiä ja onnistuin näkemään kuinka “Bing Bong”-veistos käynnistettiin soimaan. 

Kartanon edustalla sijaitsee viehättävä “salainen puutarha”- jossa on erilaisia keijuveistoksia ja siellä on satumainen tunnelma. 

Ensi vuonna käynti pitää ehdottomasti ajoittaa toukokuun loppuun tai ihan kesäkuun alkuun, jotta kukat kukkisivat vielä kauniisti. 

Kirjoitan myöhemmin lisää puutarhasta sekä kartanosta ja teen niistä oman postauksen, joka tulee olemaan osa “Linnasta Linnaan”- juttusarjaani. 


Château de Vullierens, yksityinen kartano


Puutarhavierailun jälkeen keli oli suht ok ja huomasin, että lähistöllä sijaitsee vanha Romainmôtierin kylä, missä olen halunnut pitkään käydä, joten käänsin Fiatin nokan siihen suuntaan. 

Kylä sijaitsi alhaalla laaksossa, vastaan tuli upeita vanhoja rakennuksia, kylää hallitsi upea keskiaikainen luostari. Laitoin auton parkkiin ja lähdin kävellen kylään. 



Kirkko Kylätieltä katsottuna


Silmät pyöreinä katsoin upeita rakennuksia ja huomasin että moni niistä oli rakennettu 1600-luvulla, aivan uskomatonta. 

Kävelin luostarin luokse ja kiersin sen ulkoapäin ympäri ja rakennus oli todella upean näköinen. Kylän toinen nähtävyys oli Maison du Prieur, upeasti koristeltu vanha rakennus aivan kirkon vieressä. 

Kävin sisällä kirkossa ja sen eteinen oli upea, siellä oli useita pylväskaaria. Sisätilat olivat yksinkertaiset ja kauniit, vain muutamia koristeita, erikoista tunnelmaa toi kirkossa soittanut vanhempi herra. 

Minun oli pakko istua penkkiin toviksi kuuntelemaan musisointia, se oli jotenkin todella kaunista ja vaikuttavaa, sillä kirkon akustiikka oli huikea. Aluksi en meinannut käydä kirkossa, mietin että onhan noita nähty vaikka kuinka paljon, mutta onneksi kuitenkin menin sisään, sillä tämä oli yksi ikimuistoisin kirkkokäynti.



Kirkon eteinen, sisääntulo

Kirkon upea keskikäytävä 

Kappeli

Sunnuntaisin paikalliset soittavat musiikkia turisteille, 
tämä on aivan loistava idea !





Romainmôtier



Luostari kylältä päin


Pieni kylä noin 450 asukasta, sijaitsee Vaudin kantonissa, Pohjois-Juran alueella, se on rakennettu alhaalle laaksoon Nozon-joen ympärille. 

Syrjäinen kylä on tunnettu keskiaikaisesta luostaristaan, joka hallitsee kylää ja sen ympärillä on useita upeita keskiaikaisia 1600-1800-luvun rakennuksia. 

Kylässä on ollut asutusta jo Rooman Aikaan, nykyinen luostari on rakennettu vanhojen raunioiden päälle. Läheisestä Bellairen-metsästä löytyy kaksi rautaista sulatusuunia 600-luvulta, niiden luokse johtaa teemapolut.



1600-luvulla rakennettu talo

Kylän päätie

Kuva kirkon ulko-ovelta

Luostarialueen sisäpuolella

Maison du Prieur

Kaupungin läpi kulkeva tie luostarialueen ulkopuolella 

Jälleen kerran ihania ikkunoita <3


Kylän lähistöllä Nozon-joen tuntumassa kulkee patikointireittejä, “La Tine de Conflens” reitti on noin 9 km pitkä ja se lähtee Croy:stä Romainmôtierin juna-asemalta La Sarranziin. Reitin varrella voi nähdä kauniin Dard-vesiputouksen sekä kahden joen Veyronin ja Venogen yhtymäkohdan. 



Abbatiale de Romainmôtier



Keskiaikainen luostari


Luostarikirkko on yksi Sveitsin vanhimmista romaanisen ajan rakennuksista, se on rakennettu Cluniac munkkien toimesta vuosina 990-1028, vanhojen Rooman ajan (400 jaa.) raunioiden päälle. 

Kirkko suunniteltiin muistuttamaan Burgundissa sijaitevaa Clunyn luostaria, se on rakennettu ristin muotoon sen keskikäytävää reunustavat upeat goottilaiset holvikaaret, kirkossa on nähtävissä seinämaalauksia 1300-luvulta sekä kuoron penkit 1400-luvulta. Vanhan luostarin jäännöksiä voi nähdä kirkon eteläpuolella. 

Uskonpuhdistuksen aikaan munkit joutuivat jättämään luostarin ja se muutettiin protestanttien kirkoksi. Värikkäät seinät ja koristeet kalkittiin valkoiseksi, alttareita tuhottiin ja patsailta katkaistiin kaulat. 

Kirkossa järjestetään edelleen häitä ja konsertteja sekä sunnuntaisin siellä voi kuunnella paikallisten soittamaa musiikkia. 


Maison du Prieur



Luostarin sisäpiha-alueelta ympäröiviä rakennuksia

Kirkon vieressä on koristeellinen rakennus Maison du Prieur “rukoilijoiden talo”, joka on rakennettu 1200-luvulla ja siellä pysähtyivät tärkeät vieraat, jotka matkustivat ylipapin puheille. 

Ensimmäisessä kerroksessa valtava takka ja sisätiloissa on hienoja saleja, holvikatto sekä upeita seinämaalauksia. Rakennus on täysin kunnostettu, siellä voi järjestää juhlia ja erilaisia tapahtumia. 



Ei näyttänyt kovin lupaavalta näköalojen suhteen


Kirkon jälkeen kävin paikallisessa kahvilassa ja löysin esitteen missä kerrottiin näköalapaikasta, joka sijaitsi pienen ajomatkan ja kävelyn päässä. 

Dent du Vaulion-vuori sijaitsee 1483 metrin korkeudessa ja sieltä on mahdollisuus nähdä Lac de Joux-järvi, näköalapaikka on pitkään ollut “must see”-listallani. Sinne siis, jatkoin matkaa ja olin melkein jo perillä, kun yhtäkkiä tuli valtava sumu. 

Parkkasin auton ja sumua oli joka puolella, päätin kuitenkin kävellä vartin matkan ylös ja siellä oli lisää sumua. Voihan harmitus, sillä ei tänne ihan joka päivä aja… Pieneksi hetkeksi sumu väistyi ja näin tuota järveä edes hetken verran, päätin palata alas ennen kuin tulisi sakeampaa sumua. 


Dent de Vaulion



Pieni rako oli sumun keskellä...

Dent de Vaulion on yksi Juran vuorenhuipuista ja se sijaitsee Lac de Joux-järven pohjoispäässä. Ylhäällä on parkkipaikka ja ravintola Dent de Vaulion, joka on avoinna joka päivä, sieltä on noin 15 minuutin kävelymatka ylös vuorenhuipulle. 

Vuorenhuipulta 1482 metrin korkeudesta on upeat panorama näkymät ympäri Länsi-Sveitsiä, Alpeille, Ranskan rajalle ja selkeällä ilmalla sieltä voi nähdä jopa kuusi järveä, Lac de Joux, Neuchâtel, Lac Leman (Geneve), Brenet, Lac des Rousses, Bielersee sekä Murtensee. 

Vuori on suosittu patikointikohde, sinne pääsee merkittyjä reittejä pitkin Le Pontin, Vallorben ja Romainmôtierin kylistä. Talvisin Dent de Vaulionilla on laskettelumahdollisuus ja lähellä on suosittu lumikenkäilyalue.



Sumu hävisi pieneksi hetkeksi

Romainmôtier sijainti kartalla




Tervetuloa blogiini
www.martanmatkassa.fi

Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 


22 kommenttia:

  1. Jei! Onnistuin lisäämään postaukseen pienet videopätkät, ensimmäinen on Chateâu de Vullieresin puistosta Bing Bong- veistoksen soitto ja toinen pätkä on kuvattu Romainmôtierin luostarista jossa paikallinen soittaja loi upean tunnelman.

    VastaaPoista
  2. Harmi, että kukat oli jo parhaat päivänsä nähneet. Mutta onpa tosi hienon näköisiä nuo 1600-luvun talot. Ihan kuin eivät olisi oikeita ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, täytyy ensi kerralla olla todella ajoissa liikenteessä! Noista taloista sen verran että nurkat olivat joissain hauskasti hieman vinossa :)

      Poista
  3. Heh, me asumme Iirislahdessa, joten tietysti piti lukea juttu, jossa puhutaan iiriksistä.
    Meillä ei niitä ihan kotipihalla kasva, mutta läheisen merenlahden perukassa, kaislojen seassa kyllä. Pitäisköhän tästä lähteäkin niitä kuvaamaan :-)
    Mutta kiva juttu - ja minulle ihan uusi juttu, että iiriksiäkin on nähtävyydeksi asti jossain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä hoksannutkaan tuota Iiris yhteyttä ennen kuin mainitsit, sillä tulen myös Iirislahdesta ;) Voi Pirkko, kohta varmaan käy ilmi että ollaan asuttu samalla kujalla ;) Olen aina miettinyt mistä tuo Iirislahti nimi tulee, sillä en muista Iiriksiä siellä koskaan nähneeni, tosin pikkulikkana en varmaan edes tiennyt miltä Iiris näyttää ;) Täällä niiitä Iiriksiä todella on ihan nähtävyydeksi asti!

      Poista
    2. Eiköhän tuon merenlahden iiriksillä ole ollut vaikutusta tuohon nimeen.
      Tosin juuri näillä main missä me asumme, heti Haukilahdesta Iirislahteen tulevan sillan viereisellä rannalla, on kuulemma aikoinaan ollut kauppapuutarha ja sen jäljiltä täältä voi edelleen puutarhasta nousta joskus yllättäviäkin kasveja, saattaa olla jotain merkitystä siihen, että nimeen on tullut mukaan kasvi.

      Poista
    3. Ai niin piti vielä lisäämäni, että seuraathan meitä Instassa? Postasin sinne äskettäin muutaman iiriksen kuvan täältä!

      Poista
    4. Tuo silta on minusta aivan ihana :) Minulta nuo Iirikset ovat jääneet huomaamatta, Gräsan-oja olisi ruoppauksen tarpeessa, mikäli tarkoitat sitä kaislikkoa niin sinne ei varmaan yleiseltä tieltä näe. En seuraa teitä vielä mutta kohta kyllä, siellä on varmasti paljon ihania kuvia minulle rakkaista paikoista ;)

      Poista
  4. Oo miten söpö kylä! Iirikset ovat kyllä kauniita, varmaan edellisellä viikolla olisi ollut upeampi kukkaloisto, mut kukinta-aikoja on kyllä aina vähän aina vaikee ennustaa. Onneksi pääsi vähän sumun raosta noita näköalojakin näkemään - ei yhtään hullumpaa!

    VastaaPoista
  5. Iirikset ovat niin kauniita! Minua jäi kiinnostamaan se keijumetsä, siitä olisi kiva nähdä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt noista Iiriksistä niin upeita kuvia ja omani ei todellakaan tee niille oikeutta! Vierailu kukinta-ajan loppuessa ja sade olivat pienoisia takaiskuja. Yritän saada tällä tai ensi viikolla valmiiksi postauksen tuosta linnasta ja puutarhasta, lupaan laittaa mukaan kuvia keijuista ;) Sattuipa hyvin sillä laitoin juuri hetki sitten Martan Matkassa instagramiin ja Facebook-sivuille yhden keijuaiheisen kuvan tuolta salaisesta puutarhasta, käyppä kurkkaamassa ;)

      Poista
  6. Upeita Sveitsi-maisemia! Pari melkoista klassikkoa, jos minulta kysytään; niin perinteistä Sveitsiä nuo maisemakuvat :)
    Mutta miten niin jalkapallokausi on ohi ja juhlat juhlittu? Nyt en ymmärtänyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura :) Siitä on pitkä aika kun olen viimeksi ollut sunnuntai ajelulla ja tehnyt niistä postauksia, yhtenä syynä on ollut tyttären jalkapalloharrastus, sillä olen ollut katsomassa hänen pelejä sunnuntaisin ja nyt kun on tyttären valmistumisjuhlat vietetty niin taas on aikaa käydä "sunnuntai ajelulla" tutustumassa uusiin paikkoihin.

      Poista
    2. No ma jo ajattelin, et ei ne euro-pelit viela ohi ole :) Kiitos selvennyksesta :)

      Poista
    3. Ha ha, mulla meni vielä tekstitkin sekaisin ;)

      Poista
  7. Teilla on kylla vaikka mita siella lahistolla! Vaikka Dusseldorfkin on tavallaan keskella kaikkea, on tama ihan lahiymparisto vahan "tylsa" jos niin saa sanoa... Tietysti jos parin tunnin ajomatka on ok niin alkaa jo loytya vaikka mita itsea kiinnostavaa. :) Ps. Mulla on vakavassa harkinnassa tuo Fiat 500, se on IHANA. Just sopiva kaupunkiin ja tyylikas tietenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä on kaikenlaista ihmeteltävää ja jo monet vanhat pikkukaupungit ovat kerrassaan ihania ja huokuvat historiaa. Tunti sinne toinen takas ei sinänsä oo pitkä aika, muistan että aikoinaan tuo aika meni helposti aamu ja iltapäivän ruuhkassa. Saksaa en kovin hyvin tunne, mutta luulisin että sieltä löytyy kanssa rutkasti mielenkiintoisia pieniä kaupunkeja, Berliini nuo jokilaaksot houkuttelevat minua kovasti, ehkä vielä joku päivä pääsen myös sinne. Fiude on hauska menopeli ja itseasiassa tällä hetkellä meidän perheauto ;D

      Poista
  8. Olette kyllä onnekkaita, kun voitte noin vaan lähteä ajelemaan tollaisiin maisemiin. Toista se on kuule täällä Suomessa! :D Harmi, että kukkien aika oli jo ohi. Iha näteiltä ne silti näyttivät. Mä olisin varmaan skipannut kirkon. :P

    VastaaPoista
  9. Kiitos, yritän ottaa kaiken ilon irti kun täällä ollaan, maisemat ovat kyllä huikeita ja niihin ei todella kyllästy! Itse taas palan halusta päästä Suomen ihaniin rannikkokaupunkeihin, kun olen niistä viime aikoina paljon lukenut ja nähnyt ihania kuvia... Ensi vuonna paremmalla onnella, noita Iiriksiä kun on silmänkantamattomiin...

    VastaaPoista
  10. Kävin ite eka kertaa Sveitsissä viime kesänä just näihin aikoihin ja ihastuin kyllä noihin alppitaloihin ja jokapuolella kohoaviin kirkontorneihin! Ei niistä voi olla pitämättä. Sveitsissä muutenkin aivan ihanat puitteet.
    Mahtava tuo ääniteos! :D

    VastaaPoista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.