perjantai 9. syyskuuta 2016

Mitä kivaa Euroopan kulttuuriperintöpäivänä?






Useana vuonna olen kyttäillyt, mitä kivaa tapahtuu syyskuun toisena viikonloppuna, sillä silloin monissa maissa, kuten Sveitsissä ja Suomessa vietetään Euroopan kulttuuriperintöpäivää. 

Tänä vuonna (2016) ajankohta on siis ensi viikonloppu 10-11.9 ja tuolloin yllättäin tänäkin vuonna ajankohta osuu juuri siihen viikonloppuun, jolloin me olemme reissussa. Täytyy siis yrittää katsoa minkälaista tarjontaa kulttuuriperintöpäivä tarjoaa Brightonissa ja Madridissa, Lontoossa päivää vietetään viikkoa myöhemmin. (Valitettavasti Madridin osalta en löytänyt linkkiä)

Kulttuuriperintöpäivien yhteinen teema on tänä vuonna ”heritage and citizenship” eli ”kulttuuri ja yhteiset ympäristöt” ja Sveitsissä aiheena on ”Oasis” ja tämän teeman kautta halutaan tuoda esiin yhteisöllisyyttä. 

Erilaisia tapahtumia järjestetään puistoissa ja toreilla, paikoissa, mihin ihmiset tulevat virkistäytymään, rentoutumaan ja tapaamaan muita ihmisiä. Sveitsissä järjestettäviin tapahtumiin voit tutustua täälläTäältä pääset katsomaan minkälaisia tapahtumia Suomessa järjestetään. 
Onneksi myös naapurimaassa Ranskassa vietetään Euroopan kulttuuriperintöpäiviä viikkoa myöhemmin 17-18.9.2016 eli voisi olla pieni mahdollisuus osallistua johonkin kivaan tapahtumaan siellä, mikäli ne sijaitsevat tänä vuonna yhtään lähempänä. Ranskassa järjestettävät tapahtumia löytyy täältä. 

Euroopan kulttuuriperintöpäivät

Joka syksy ympäri Eurooppaa vietetään Euroopan kulttuuriperintöpäiviä (EHD, European Heritage Days), joiden tarkoituksena on juhlistaa Eurooppalaista kulttuuriperintöä ja jakaa kansalaisille tietoutta kulttuurien eroista, yhteneväisyyksistä sekä saada ihmiset vaalimaan kulttuuriperintöä myös tuleville sukupolville. 

Suomessa ja useissa Euroopan maissa tapahtumaa vietetään syyskuun 2. viikonloppuna, mutta Ranskassa se järjestetään syyskuun 3. viikonloppuna. Kulttuuriperintöpäivien aikana yleisölle on avoinna noin 30 000 eri kohdetta ja erilaisiin tapahtumiin osallistuu vuosittain noin 20 miljoonaa vierailijaa.

Euroopan kulttuuriperintöpäivillä on vuosittain erilaisia teemoja ja niiden aikana yleisöllä on mahdollisuus päästä tutustumaan maksutta erilaisiin kohteisiin, monumentteihin, nähtävyyksiin, historiallisiin rakennuksiin sekä uusiin yllättäviin kulttuuriaarteisiin, jotka eivät ole normaalisti avoinna yleisölle tai osallistumaan erilaisiin luentoihin ja opastetuille kierroksille.


Euroopan kulttuuriperintöpäivien taustaa


Euroopan kulttuuriperintöpäivät ovat lähtöisin Ranskasta, missä järjestettiin historiallisten muistomerkkien avoimien ovien päivät vuonna 1984. Euroopan komissio hyväksyi idean Euroopan kulttuuripeintöpäivistä vuonna 1991 ja vuodesta 1999 tapahtumaa on järjestetty Euroopan neuvoston ja Euroopan komission aloitteesta, tänä päivänä kulttuuriperintöpäiviä järjestetään noin 50 maassa.

Suomessa Euroopan kulttuuriperintöpäivää on vietetty vuodesta 1992 lähtien ja alunperin tapahtuma järjestettiin Euroopan rakennusperintöpäivän nimellä. Kulttuuriperintöpäivien teemat vaihtelevat vuosittain. Sveitsi on ollut mukana vuodesta 1993 lähtien ja viettää Euroopan kulttuuriperintö tapahtumaa syyskuun 2. viikonloppuna. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.