keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Pitkä viikonloppu Brightonissa






Kolmas kerta toden sanoo…

Josko nyt vihdoin kolmannen kerran jälkeen saisin tehtyä postauksen Brightonista. Muutama viikko sitten järjestimme perhetreffit Brightoniin ja jopa ¾ osaa perheestä oli koolla. Lähdimme tekemään tupatarkastusta ja viettämään neidin synttäreitä. Aikaisemmin olemme piipahtaneet pari kertaa Brightonissa, ensimmäisellä kerralla kävimme tutustumassa Sussexin yliopistoon ja ehdimme pyörähtää pikaisesti kaupungilla. Toisella kertaa kävimme myös pikaisesti auttamassa neitiä muutossa ja vasta nyt pääsimme käymään neidin luona paremmalla ajalla ja ehdimme tutustua kaupunkiin enemmän.



Perjantai



Ensimmäistä kertaa Finskin bussilla kentälle, ai että on näppärä!


Odotin reissua innolla, oli ihana päästä näkemään Rosan kämppä ja hoodit ja täytyy myöntää olin jo vähän loman tarpeessa. Olimme todella sopineet treffit Catwickin lentokentälle, Papi tuli sinne Algeriasta, minä Helsingistä ja Rosa tuli meitä kentälle vastaan. Lensin ekaa kertaa Norwegianilla, siitä ja lentokenttäkuljetuksista taidan avautua ja rustata myöhemmin ihan oman postauksen. 



Näin käy kun pääsee viimeisenä koneeseen... Matkatavarat sylissä -mukavaa lentoa!


Otimme Gatwickstä junan Brightoniin ja matka kesti reilu puolisen tuntia. Yövyimme rannan tuntumassa Holiday Inn hotellissa, otimme juna-asemalta taksin ja huristimme hotellille jättämään laukut ja kirjautumaan sisälle.

Sisäänkirjautumisen jälkeen lähdimme etsimään ruokapaikkaa ja päädyimme italialaiseen ravintolaan iki-ihanalle The Lanesin alueelle. The Lanesin alue on täynnä pieniä kujia ja katuja, joissa on useita putiikkeja, ravintoloita ja pubeja. Katselin ravintolan ikkunasta ohikulkevia ihmisiä, jotka selkeästi kiirehtivät perjantai-illan rientoihin, en voinut kuin ihmetellä heidän pukeutumista! Omasta mielestä en ole mikään ”kukkahattutäti”, mutta hämmästelin kun nuorisolla ja vähän vanhemmillakin naisilla oli tuskin juuri mitään päällä. Ikään kuin kangas olisi kallista tuontitavaraa tai muuten vain vaikea saada, sillä mekot olivat niin lyhyitä, että jos he vähän kumartuivat, niin näkyi ihan liikaa ja samaten oli yläosien kanssa, mutta korkokenkiin sentään oli panostettu. Kenkien korot olivat todella korkeat, joka teki kävelyn hyvin haasteelliseksi, etenkin muutaman lasillisen jälkeen eteneminen näytti todella huvittavalta. Tämä uusi trendi oli kerta kaikkiaan ihan hirveetä katsottavaa, toivon niin, että tämä uusi muoti-ilmiö ei rantaudu meille Suomeen.

Lontoolaiset taisivat olla viikonlopun vietossa, sillä kaduilla liikkui isoja kovaäänisiä ryhmiä, aina polttariporukoista rugbypelaajiin. Lähdimme illallisen jälkeen hotellille ja katukuvaan oli ilmestynyt lisää kodittomia kerjäämään rahaa. Kuuleman mukaan Lontoossa kodittomille annetaan menolippu Brightoniin ja näin kodittomat eivät ole enää suurkaupungin ongelma, vaan onglema on siirretty muualle, pois turistien silmistä. Englantilaiseen tapaan asunnottomat kerjäävät rahaa aiheuttamatta mitään häiriöitä ja monet jäävät heidän kanssa keskustelemaan. Brightonin katukuva on värikäs, mutta silti siellä voi tuntea olonsa turvalliseksi, toki ihan jokaiselle kujalle en välttämättä menisi yön pimeinä tunteina ja juna-asemallakin on hyvä pitää silmät auki.


Lauantai





Aamulla heräsin tuttuun ääneen, lokit kirkuivat hotellin ikkunan lähettyvillä ja ennen kuin edes avasin silmäni tajusin että nyt ollaan Brightonissa. Innoissani pomppasin sängystä ja kurkkasin ikkunasta ulos, näkyisikö meri? Kappas jälleen kerran olimme onnistuneet saamaan Englannissa sellaisen hotellihuoneen, jonka ikkunoista näkee roskalaatikot, tällä kertaa ne olivat sivukujalle. Yleensä aina hotellihuoneemme Englannissa on ollut pienoinen pettymys, vähän nuhvaisia ja milloin ne ovat olleet kellarikerroksessa tai sitten niiden näkymät ovat roskalaatikoille.

Hotellimme oli ihan kohtalainen, hieman nuhruinen, mutta sen sijainti oli loistava lähellä i360 näköalatornia. Henkilökunta oli ystävällistä ja sain heiltä hyviä vinkkejä lähiseudun käyntikohteista. Aamiainen loistava ja pienenä bonuksena sieltä sai palvelua myös Suomen kielellä. Papi sen sijaan harmitteli pesulapalvelun puutteellista infoa jonka vuoksi pyykit jäivät pesemättä, saattoi jopa hieman suivaantua asiasta.

Olimme sopineet Rosan kanssa treffit Brighton Pierille ja lähdimme  aamiaisen jälkeen kävelemään sinne rantakatua pitkin. Lauantaiksi oli luvattu sadetta ja tietenkin se alkoi kesken meidän kävelyn. Ihastelin sateesta huolimatta maisemia ja rantakadun tunnelmaa, poikkesin alas rannalle kävelemään ja yritin etsiä sateenvarjoa.



Rantakatu


Fillari on varmaan oiva tapa liikkua rantakadulla. Taustalla vanha palanut laituri.

Rantautiikkeja


Menimme kauppakeskukseen pitämään sadetta ja sen päätyttyä lähdimme Rosan järjestämälle retkelle Brightonin länsipuolella sijaitseville Seven Sisters kalkkikivikallioiden luokseOli ihan mahtavaa päästä näkemään kaupunkien lisäksi hieman Englantilaista maaseutua. Seven Sisters koostuu merestä nousevista seitsemästä jyrkästä kalliosta, joiden korkeus on noin 160 metriä. Nuo kalliot ovat aivan huikean näköiset, kerron Seven Sistersistä myöhemmin lisää.



Seven Sisters ja auringonlasku

Seven Sisters


Tupatarkastus tehty


Voisko Helsinkiin saada myös tälläisen American Dinerin?




Auringon laskiessa palasimme takaisin Brightoniin ja menimme käymään Rosan luona. Talo oli juuri niin Englantilainen kuin olla voi ja täytyy sanoa että paljon viiihtyisämpi kuin minun vanha HOAS:in solukämppä Kivenlahdessa! Rosan luota lähdimme tietenkin pubiin katsomaan jalkapalloa ja sain viihdyttää itseäni jälleen katsellen tätä suosittua ”minimalistista” pukeutumistyyliä. Pelin jälkeen lähdimme illalliselle ja valitsimme hotellimme lähellä sijaitsevaan Dineriin. Diner toi mieliimme vastaavan Amerikkalaisen ravintolan Genevessä ja tilasimme listalta kaikkia herkkuja.


Sunnuntai



North Laine ja värikkäät kujat


Aamiaisen jälkeen lähdin Rosan kanssa kaupungille pyörimään, halusin ehdottmasti päästä North Lainelle, sillä en ollut käynyt siellä aikaisemmin. Aurinko paistoi ja oli todella upea keli, kaupat olivat levittäytyneet kaduille, en voinut kuin ihmetellä ja katsella ihastellen ympärilleni. Olisin viihtynyt siellä pidempääkin, mutta päätimme jatkaa matkaa ja lähteä käymään läheisessä Lewesin kaupungissa. Matkalla juna-aemalle pysähdyin tuon tuosta kuvaamaan ihania värikkäitä taloja ja erilaisia muraaleja. 


Ihana värikkäät talot


Ajankäytön maksimointia, huikopalaa junassa :)




Englannissa vietettiin äitienpäivää ja otin siitä ilosta kaiken irti, sain viettää vähän ennakkoon äitienpäivää ja nauttia tyttäreni seurasta koko päivän. Lewes on Sussexin hallinnollinen kaupunki, se sijaitsee noin 15 minuutin junamatkan päässä Bightonisata, sisämaassa.  Kaupunki on kiva pieni retkikohde,  siellä sijaitsee Lewesin linna, josta on upeat panoramanäkymät south Downin maaseudulle, keskiaikainen Anne Clevesin talo sekä Rooman Ajan raunioita. Kiertelimme useamman tunnin kaupungilla ja aurinko paistoi niin että kasvoni punoittivat illalla. Tästä reissusta kerron lisää möyhemmin. Papi lähti jo illalla kohti lentokenttää.


Maanantai



Royal Pavilion 


Haikeeta lähtöpäivä, kotiinpaluu kaikki kiva päättyy aikanaan, onneksi olin varannut myöhäisen paluun, niin minulla oli aikaa viettää vielä yksi päivä Brightonissa. Aamiaisella törmäsin suomalaiseen tarjoilijaan ja oli mukava turista hänen kanssa. Kirjauduin ulos hotellista ja jätin laukun sinne. Olimme sopineet Rosan kanssa että vihdoin menemme käymään Kuninkaallisessa Paviljongissa, joka on Brightonin suosituin nähtävyys. Olimme yrittäneet varata paikan Paviljongin  ”kellarikierrokselle”, mutta kun hintaan ei kuulunut käyntiä Paviljongissa, niin  jätimme menemättä ja sen sijaan ostimme liput  palatsiin. Olimme ensimmäisiä lippujonossa ja ehdimme tutustua rauhassa sisätiloihin ennen kuin kouluryhmät tulivat. Paviljonki oli todella mielenkiintoinen ja vahva suositus käyntikohteeksi. Kerron Paviljongista lisää myöhemmin.




Lähdimme paviljongista ja halusin käydä katsomassa suositun kopion Banksyn muraalista ”kissing polices”, sillä se sijaitsi Paviljongin lähellä. Valitettavasti tuo talo jonka seinässä muraali on, oli remontin alla ja tämän vuoksi teosta oli hankala katsella. Meillä oli vielä mukavasti aikaa ennen kuin minun piti lähteä kentälle, joten lähdimme sadetta karkuun kaupoille. Sitten tuli aika hakea laukku hotellilta ja lähteä kohti lentokenttää.

Viikonloppu oli oikein onnistunut ja oli ihana nähdä että kyllä se tyttö siellä maailmalla pärjää. Minä sain paljon virtaa pitkästä viikonlopusta ja haikailen jo seuraavia reissuja. Brighton on mukava viikonloppukohde ja vaikka tuntuu että sen päänähtävyydet on äkkiä nähty, niin lähiympäristössä on paljon mielenkiintoisia käyntikohteita sekä mielettömät ulkoilumahdollisuudet. Teen tuosta Englannin aurinkoisimmasta kaupungista vielä ihan oman postauksen, joka perustuu omiin reissusuunnitelmiini, sieltä voi löytyä hyödyllisiä vinkkejä Brightoniin matkaavalle. Seuraavalla kerralla haluaisinkin suunnata päiväretkelle New Forestiin ihailemaan poneja. 

13 kommenttia:

  1. Kiva nähdä kuvia Brightonista :) kun olen siellä ollut kielikurssilla kauan sitten v.-94... Royal Pavilion oli kyllä tosi hieno paikka :) Seven sistersillä olen myös käynyt, itselläni on vain muutama vanha ja huonohko kuva sieltä. Joku aika sitten vasta selvitin googlettamalla, että mikähän se jyrkännepaikka oli, missä silloin käytiin, ja Seven sisters se varmaankin oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla jos postaus toi mukavia muistoja mieleen. Minä aina halusin kielikurssille, mutta valitettavasti minulla ei ollut siihen mahdollisuutta. Tyttäreni kävi kielikurssilla Bournemonthissa, joka on toinen suosittu kielikurssikohde Etelä Englannissa. Seven Sisters sijaitsee Eastbournen lähellä ja nämä kalliot ovat todella suosittuja käynti- ja kuvauskohteita, niitä on myös kuulemma käytetty useassa elokuvassa.

      Poista
    2. Joo, sen muistankin, että kävimme Eastbournessa samalla retkellä kuin Seven Sistersillä. Tuossa Seven Sisters -postauksessa näkyy tutunnäköisiä aukeita maisemia :)

      Poista
  2. Muutama vuosi sitten road trippailimme Englannin rannikkokaupungeissa ja ihastuin siltä istumalta. Ihanan pieniä idyllisiä ja samalla mielikuvitusta kutkuttavia paikkoja. Jos kiinnostaa retkemme kuudes osa, se löytyy oheisen linkin takaa: http://www.rantapallo.fi/himomatkustaja/2017/01/23/old-time-frames-englands-south-coast/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bussin ikkunasta näkyi ihastuttavia kyliä ja tutkiskelin mahdolliseksi päiväretkikohteeksi muitakin rannikkokaupunkeja. Kiva postau, enpäs hoksannutkaan että tuo Southampton on noin lähellä, pistäkin sen heti seuraavan vierailun ohjelmalistalle :)

      Poista
  3. Brightonissa kävimme 10 Englannissa vietetyn vuoden aikana muutaman kerran ja tykkäsin kovasti sen fiiliksestä. Kauppakadut ovat todella ihania. Ja mitä lyhyisiin mekkoihin tulee, Englannista ja Britanniasta sen pohjoisempi osa on kuuluisa juuri siitä, että kovassa pakkasessakaan tytöillä ei kaupungilla ole kuin lyhyen lyhyet paljastavat mekot. Brighton taitaa vetää sen verran polttariporukoita, että samaa meinikiä löytyy sieltäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon edelleen ihan järkyttynyt tuosta pukeutumistyylistä, siinä ei ollut mitään kaunista katseltavaa, vähän säälitti nuorten naisten puolesta. Tykkäsin kanssa kauppakaduista, ne olivat todella viihtyisät ja eloisat.

      Poista
  4. Täällä toinen, jolle Brighton on tuttu kielikurssilta. Siitä onkin jo aikaa.. Royal Pavilion sekä Brighton Pier ovat tuttuja, mutta täytyy myöntää etten juuri muuta sieltä muista. Mutta mitä ihmettä sulle tapahtui Norskin lennolla? Olen aamulla lähdössä Norskin siivillä kohti pohjoista. Onneksi ei pitkä lento kyseessä, jos siellä jotain hämminkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei noita nähtävyyksiä ole ihan hirveesti sitten lisää tullut, mutta tuo rannikko on ihan mielettömän upea ja onhan lähikaupungeissa paljon kiinnostavia kohteita. Norskilla tapahtui klassinen "halpalentoyhtiön laukkuhässäkkä" Pääsin viimeisenä koneeseen ja kaikki luukut oli täynnä, joten jouduin ottamaan kaikki käsimatkat jalkoihin ja syliin, eikä matkustamon henkilökunta tehnyt elettäkään, että he olisivat etsineet jonkun kolon tavaroilleni, vaikka olin ostanut ruumalaukunkin. Tovottavasti sinun lentosi sujui paremmin!

      Poista
  5. Olen kertonut tyttöystävälleni Englannin rantaparatiisikaupungista Brightonista, mutta tämä on osoittautunut hyvin haasteelliseksi uskoa jostain syystä. Pitänee joskus ottaa vähän enemmän aikaa Lontoon reissulla ja käydä samalla tutustumassa Brightonin tarjontaan ja todistaa väite valkoisista hiekkarannoista Englannissa todeksi samalla kertaa. Seven Sisters kalkkikivikalliot kuuluu myös ehdottomasti samalla reissulla nähtävistä paikoista. Innolla odotan postausta niistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun täytyy Mikko ehdottomasti ottaa tuo shoppauskortti käyttöön, sillä Brightonissa kaupat ovat paljon pienemmällä aluella kuin Lontoossa, joten ehtii varmasti käydä useammassa kaupassa kuin Lontoossa. Sain tehtyä yllättävän nopeasti tuon postauksen Seven Sistersistä ja nuo upeat rannikkomaisemat saavat viimeistään neitokaisen mielen muuttumaan ;) https://martanmatkassa.blogspot.com/2018/03/seven-sisters-ja-upeat-valkoiset.html

      Poista
  6. Pysähdyin Brightoniin kolmeksi päiväksi interrailin varrella parikymmentä vuotta sitten, joten tästä tuli jonkin verran muistoja mieleen. Jollain lailla kiinnostaisi kyllä palata kuuntelemaan rannikkokaupungin lokkien kirkunaa ja pysähtyä laitureille katselemaan merta. Etelä-Englannissa on oma viehätyksensä, jota ei edes muutama sadekuuro pilaa.

    Minusta kauppakeskus Jumbon Classic American Diner muistuttaa hieman tuota käymäänne ravintolaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, että tuolla rannikolla ei edes sade haittaa, sillä varmaan kaikki uskoo saavansa Englannissa sadetta niskaan. Aloin juuri seurata Poldark nimistä sarjaa ja siinä on kuvattu Englannin rannikkoa, se tuo elävästi mieleen viikolopun Brightonissa, olisi ihan mahtavaa päästä myös tuonne rannikolle ratsastamaan. Kiitos tuosta Diner vinkistä, se on pakko käydä testaamassa! Juuri mietittiin isännän kanssa, että nuo Diner ravintolat puuttuvat Suomesta ihan kokonaan!

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.